Ostinpa tässä eilen hirveällä hinnalla sellaisen kangaslappusen remmeillä, joka kiinnitetään tavalliseen tuoliin ja voila! sen pitäisi toimia syöttötuolin korvikkeena. Eli sellainen pussi ettei nappula pääse tuolilta ihan sekunnissa tipahtamaan. Tiedä sitten miten toimii käytännössä. Ajattelin testata kojetta kun kävin tänään työpaikallani pyörähtämässä nappulan kanssa, siellä kun ei todellakaan ole mitään syöttötuoleja. No testasinko? En. Kai se pitäisi testikiinnittää täällä kotona ensin. Hankin sen lähinnä Egyptin reissua ajatellen. Saas nähdä.

Yksi asia mikä on ollut aivan turha ostos on piikkimatto! Ei siis auton pysäytykseen tarvittava vaan sellainen fakiirinmatto. Älkää ostako sellaista! Toki ne piikit alkavat iholla kihelmoimään, mutta mikäs siinä sitten on se niin ihmeelllinen vaikutus? Jos makaa lattialla tai vaikka sängyssä (piikkimaton sijasta) ja meditoi siinä puoli tuntia päivässä niin varmasti on rentoutunut olo. Ei siihen mitään piikkimaton taikaa tarvita.

Muuten en tunnusta hankkineeni mitään turhaa... vähään aikaan... tai ainakaan niin kovin kallista. Kellarissa lojuvat kyllä yhdet lastenraattaat. Ne on ostettu edullisesti second handinä noin vuosi sitten kun alkoi painamaan se, ettei mitään vauvatarvikkeita ollut vielä hankittuna. Me ei niitä olla käytetty kertaakaan ja ne eivät taida myöskään toimia minun haikaileminani keveyempinä rattaina - ne kun eivät ole mitkään sateenvarjorattaat.

Jooh, onhan tuossa vieressä myös tuollainen monen metrin lastenkantoliina. Me sitä yritettiin nappulan alkuaikoina käyttää, mutta hän kasvoi niin nopeasti siitä sikiöasentokantoliinasolmusta ulos ja muut asennot eivät kelvanneet, joten heti kun pikkuisen niska alkoi kantamaan otimme käyttöön kantorepun. Nyt kantoreppu alkaa olemaan liian pieni, joten testailimme taas kantoliinaa. Hyvin nassikka sinne mahtuu ja jonkin aikaa tuntui viihtyvänkin, mutta nyt ongelmana on se, että nappula melkeinpä löytää tiensä ulos hänelle tarkoitetusta kolosta. Jatkamme treeniä.

Tv-lehdessä oli annettu neljä tähteä ranskalaiselle komedialle Marie-Jo et ses 2 amours. Minä siitä kovasti ilahtuneena päätän katsoa tämän hyvät arvostelut saaneen KOMEDIAN. Ensimmäisen kymmenen minuutin mentyä ihmettelen jo kovasti mitä ranskalaiselle komedialle on tapahtunut. Puolessa välissä leffaa tarkistan tv-lehden tiedot ja, kyllä komediaa se edelleen kauppaa. Lopulta selailen koko lehden ja löydän toisesta paikasta tietoa leffasta ja se on DRAAMA. En tiedä vaikuttiko ennakko-odotus komediasta asiaan, mutta neljä tähteä tuntui liioittelulta. Suuren suuri pettymys.

Noh, tänään pitäisi alkaa jo viime vuonna minulle tutuksi tullut sarja Familjen Annorlunda. Siinä seurataan muutaman suurperheen elämää. Viime vuonna mukana oli mm. perhe, jossa oli 10 lasta ja perhe jossa oli sekä kaksoset että kolmoset. Jotenkin tämä oma lapsiarki tuntuu niin rauhalliselta sen ohjelman jälkeen. Ja kyllä, ohjelmasta oppiikin jotain: arki on vähän helpompaa kun ottaa sen vähän leppoisammin. Kymmenen lapsen vanhemmat eivät voi olla kovin kireitä ja stressaantua jokaisesta arjen yllätyksestä.

Muutenkin nykyiset tv-tottumukseni ovat melkoisen reality-tv-painottuneita. Minulle on lähes pakkomielle jenkkien So You Think You Can Dance -kilpailu. Se on oikeasti paha paikka jos missaan jonkun jakson. Se vain on upeaa katseltavaa kun nuoret tanssijat nousevat ihan uusiin sfääreihin uusien koreografioiden ja haasteiden edessä. Ihan samanlaisia intohimoja ei herätä Project Runway. Sitä kuitenkin seuraan mielelläni, sillä sielläkin osa kilpailijoista on niin sikahyviä, että heidän vaateluomuksien syntymistä seuraa ilokseen. Mistä tulikin mieleeni: Tyyliblogit näyttävät nostavan päätään myös Suomessa. Tässäpä blogi jonka kirjoittajan kanssa mieltymykseni menevät harvinaisen hyvin yksiin. :o) http://malou-spoton.blogspot.com

...kun nuo lapset kasvavat vauhdilla. Nyt täällä nuohoaa lattioita pieni lakaisukone, joka löytää kaikki piilotetut johdot ja pikkuroskat - roskat ovat ilmestyneet jostain vartti imuroinnin jälkeen. Mutta samalla vauvasta on kuoriutunut iloinen kaksihampainen Hangon keksi - ja kyllä, niitä hampaita harjataan joka ilta.

Kahdeksan kuukautta on nyt nappulalla plakkarissa ja meno on sen mukaista... ja kuulemma yltymään päin. Voin kuvitella millaista säntäilyä täällä tulee olemaan puolen vuoden kuluttua kun juniori todennäköisesti kävelee ympäriinsä. Onneksi nassikka ei ole vielä oppinut kontrolloimaan eri tekemistensä aiheuttamia ääniä: hän hihkuu ryömiessään määrätietoisesti jotain houkuttelevaa kohdetta kohti, kaikki on hiljaista kun hän imeskelee johtoja ja paukutus on mahtava kun hän leikkii leluillaan.

Ruoka nassikalle maistuu ja jos ei maistu niin hän syö sitä silti, mutta yökkäillen. Reppana. Suosikkiruokia ovat erilaiset (purkki)pastat ja pahimpia minun kokkailut... Tai siis ihan ykkösiä ovat kyllä erilaiset hedelmäsoseet, muiden herkkujen ääreen hän ei ole vielä päässyt. 

Tällä viikolla buukkasimme reissun Egyptiin. Nyt minulla on kaksi kuukautta aikaa yrittää koordinoida miten pikkulapsen kanssa sinne matkustetaan. Pitääkö olla ruuat mukana, turvaistuin, tyyny, vaipat, uudet pienemmät rattaat? Ja mitä muuta? Ainiin ne sunproof-vaatteet, hatut, aurinkolasit. Kai sitä yhden kerran täytyy matkustaa hampaisiin asti varustautuneena niin tietää jatkossa, mikä kaikki sälä on turhaa. Juuh, ja sitten pitäisi saada nappula viihtymään lentokoneessa ensin kuusi tuntia ja sen jälkeen busasssa neljä, viisi tuntia. Mutta onneksi minulla on tosiaan se pari kuukautta aikaa mietiskellä miten kaiken saisi toimivaksi paketiksi. Valmismatka - my a*s.

Tatadaa, on taas se aika vuodesta.

Äitiyslomalla on aikaa kartoittaa alennusmyyntejä kunnolla. Mitään en osta alle 50 %:n alennuksen. Tai ehkä jotain lastenvaatteita - mutta vain ehkä. Sitten kun kyttää tarpeeksi montaa vaatekappaletta ja odotteleen että alennus tipahtaa 30:sta 50 %:in niin ei pety jos omaa kokoa ei olekaan enää saatavilla. Joku niistä kyttäyksistä maksaa vielä itsensä takaisin!

Lisäksi on mahdollisuus ostaa niitä hieman kalliimpia, mutta ah, niin ihania merkkejä. Yksi suosikkimyymälöistäni Malmössä on iiSA of malmö. Normaalihinnalla ei liikkeestä irtoa oikein mitään alle sadan euron, mutta nyt alennusmyynneissä sieltä on jotain varaa ostaakin. Liikkeen merkkejä ovat mm. See by Chloe, Bruuns Bazaar ja Odd Molly. Toinen liike Malmössä, joka on suosiossani etenkin ale-aikaan on Spirit Stores. Heiltä löytyy mm. Tiger of Swedeniä ja Acnea. Ja Spirit Storesta löytyy myös miehille kaikkea mahdollista. Alennukset molemmissa liikkeissä ovat reippaita, ei mitään 20 %:a...

Tällä hetkellä odottelen Lollopard-nimisen merkin alennusmyyntejä. Merkki on Malmöläinen ja heillä on oma liike kaupungin keskustassa. Tavaramerkkinä voisi sanoa olevan heidän omien printtikankaiden. Vaatteita on myös aikuisille, mutta etenkin lastenvaatteet saavat sormeni syyhyämään.

Keskustassa asumisessa on se etunsa, että alennuksia voi kyttäillä lähes päivittäin kävelylenkkien lomassa. Tosin kesä-alet ovat tässä elämäntilanteessa paremmat, sillä nappula viihtyy vaunuissa silloin paremmin. Talviaikaan saa pientä shoppailuseuralaista pakata ja purkaa, ettei hänen tarvitse vuoronperään hikoilla ja palella. Tietysti visiitit kauppoihin voivat olla vain lyhyitä pistäytymisiä... mutta kun niillä pistäytymisillä on tapana venyä.

Olin ajatellut kirjoitella uudesta vuodesta ja siitä miten olen sitä vuosien varrella vietellyt. Mutta eilen sitten Espoon Sellossa tapahtui kauheita ja minulla paloi pinna totaalisesti.

Joojoo. Tiedän, että tämä viimeisin tragedia eroaa melkoisesti viime vuosien kouluampumisista ja asioita ei pitäisi katsoa liian mustavalkoisesti, mutta jossainhan mättää aika perusteellisesti jos täällä muualla maailmalla ei kuule Suomesta muuten kuin toinen toistaan hirveämpien väkivallantekojen tapahtumapaikkana. Aiheena siis väkivallan hyvinvointi Suomessa.  

Sofi Oksanen otti väkivallan kulttuurin esille tanskalaisen tv-kanavan haastattelussa jokunen viikko sitten, ja voi sitä kauhistuneiden reaktioiden määrää, jonka haastattelu Suomessa aiheutti. Sen sijaan, että olisi käytetty hyväksi pään avaus aiheesta joka tarvitsisi aika perusteellista läpikäyntiä, oltiin närkästyneitä tyyliin: "En minä vaan vaimoani hakkaa, mitä se goottifriikki nyt on mennyt mustamaalaamaan Suomea tuolla lailla!". Saatana. Jos asioista ei pystytä puhumaan niiden oikeilla nimillä niin miten ihmeessä tästä hyssyttelymeiningistä päästäisiin eteenpäin siihen, että joku jossain ehkä jättäisi turvaumatta väkivaltaan silloinkaan kun elämä tuntuu olevan umpikujassa.

Varmasti pitää paikkansa, että mielenterveystyöhön ei ole tarpeeksi rahoja ja nuoret voivat huonosti ja jajajajaja, mutta eiköhän ne mattimeikäläisten asenteet kumpua jostain, joka mikä on vuosien saatossa sisäänrakennettua ja hyväksi todettua. Kannattaako mennä väliin jos jotain kiusataan koulussa? Mitäs tehdä kun koulutyttöä hakataan tilaustyönä ikätovereiden katsellessa vieressä? Pitääkö kiinnittää huomiota jos naapurissa tapellaan? Vai pidetäänkö vain huolta omista asioista?

Kaikissa mahdollisissa oppilaitoksissa tulisi käsitellä aihetta ikäluokalle sopivalla tavalla. Ei mitään yhden oppitunnin kalvosulkeisia ja kymmenen kohdan "älä tee näin" -listaa, vaan kunnollista keskustelua. Miksi joku turvautuu väkivaltaan? Mihin se johtaa? Mitä vaihtoehtoja eri tilanteissa olisi? Mitä tehdä jos on itse tehnyt väkivaltaa? Miten voi puuttua tilanteeseen, jossa joku toinen on väkivallan uhrina? Samaa keskustelua voi toki käydä kotonakin, mutta kun keskustelua käydään vertaisryhmässä on se todennäköisesti mieleenpainuvampaa.

Mitenkäs sitten aikuiset, jotka ovat jo päässeet oppilaitosten ikeestä? Millä heidän asenteisiinsa päästäisiin käsiksi? Minulta loppuvat ideat tässä vaiheessa, mutta tärkeää on päästä myös heidän asenteisiinsa käsiksi, hehän kasvattavat tulevia sukupolvia. Minkäänlaista väkivaltaa ei saa katsoa läpi sormien. Nollatoleranssi. Ja tässäpä tulee kuvaan vaimojen epäkiitollinen tehtävä perheväkivallan ilmiantamisessa. Helppoa tietä ei ole, mutta sen sijaan että keskustellaan luvallisten ja luvattomien aseiden määrästä, maahanmuutosta ja väkivaltarikosten rangaistuksista, tulisi oikeasti puuttua tähän väkivallan kulttuuriin ja saada se jotenkin väännetyksi muille urille.