“Tuntuu, että sun maha kasvaa päivä päivältä”. Tökstöks (sormella mahaan) ”Potkiiko kovasti?” Joojoo. Ihan normaaleja kommetteja, mutta nyt ei vain jaksa yhtään. Tässä on vielä viikkotolkulla mahan kasvattamista jäljellä ja tuntuu, että nyt saa riittää. Maha on jo aivan valtava. Minä kuljen siinä sivussa loisena: nukun, syön ja liikun kun mahalle sattuu sopimaan. Eikä yhtään lohduta tieto, että pallottuminen ei tule hidastumaan loppua kohti.

Oikeastihan minulla menee raskauden kanssa aivan mainiosti eikä mitään oikeita ongelmia ole ollut. Edes viimeisen kolmanneksen superväsymys ei ole iskenyt minuun. Taitaa olla kevättä kiittäminen siitä. Toisaalta nyt valon ja lämmön lisääntyessä.haluaisin liikkua ja urheilla hulluna. Lenkille tekisi kovasti mieli. Mutta ei pysty. Mitäpä loisella moiseen on sanomista. Onneksi uinti sentään sujuu joten kuten normaalisti. Uimapuku vain protestoi ja  natisee saumoistaan... ja näyttää todella kärsivältä. Eikä sitä niin hirveästi jaksa nyt tempoillakaan kun pitää vielä kuluttaa päiviä työpaikalla (15 päivää – ei niin, että niitä laskisin).

Vaikka maha on pääosassa, yllättää täysin vieraiden ihmisten huomio. Minulle tarjottiin istumapaikka bussissa, ennen lentoa myös mahalle toivotettiin hyvää matkaa(!) ja kaupassa myyjä saattaa kysyä miten pitkällä raskaus on (sitten kun vielä muistaisi ne viikot...).  Ja mielestäni minä en (vielä) ole vaappuvin ankkakävelyilmestys.

Itse en mielestäni ole ikinä kiinnittänyt erityistä huomiota raskaana olevia naisia kohtaan. Toisaalta en ole aiemmin huomannut myöskään valtavia määriä lastenvaunuja paikassa kuin paikassa – voi sitä kilpavarustelua (joo, omat vaunut on jo tilattu). Ja mistä lähtien suurin osa vaunuissa istuvista pötkäleistä on lopettanut naama sinipunaisena karjumisen?   

Ja lopuksi: varoitus Suomi. Tämän kuun lopussa tämä ilmestys tulee (rahtikoneella?) käväisemaan Helsingissä. Pitäisi saada vähän lämpöasteita sinne, että voisin käyttää kevättakkiani, se taitaa olla siinä vaiheessa ainoa takki johon mahdun.