Kevät on tullut kohinalla... vihdoin ja viimein. Siitä huolimatta piti Suomesta Malmöön palailla hieman allapäin ja dramaattisia mielialanmuutoksia mukaillen. Parissa päivässä tänne tuntuu taas kotiutuneen. Ja tosiaan aurinkoinen, lämmin sää on ehdottomasti edesauttanut asiassa. 

Viime perjantaina oli ensimmäinen virallinen äitiyslomapäivä. Melkoisen paljon tekemistä on jäänyt näille viimeisille odotusviikoille ja nyt tuntuu, että päivät vain lipuvat ohi. Tosin onhan se tärkeää nauttia hyvästä säästä ulkona ja ottaa päikkäreitä iltapäivisin, eikö? Miten ihmeessä minä kuvittelin konttaavani lattioilla lattialistoja putsaten "tässä tilassa"? Istahtelut lattialle (työkalujen lajittelu) ja katonrajassa kurottelu (kaikki säilytystila käyttöön) ovat myös vaivalloisia. Tai pitäisikö sanoa, että kaikki liikkeet ovat nyt hidastettuja. Lattialta ylöskönyäminen vaatii rankkaa ajatustyötä... miten tämä menikään, kumpi jalka ensin, mistä minä saan tukea...

Tänään pääsin vihdoin viimein vesijumppaan. Se sopiikin erinomaisesti tähän hidastettuun pallovaiheeseen. Käytössä oli uusi uikkari, minun oli pakko armahtaa vanha ja sen narisevat saumat. Ah, sitä keveää tunnetta kun vedessä hyppelee. Olo oli kuin elefanttikeijukaisella. Jotkut liikkeet tarvitsivat hieman omaa improvisointia kun maha tuli sopivasti eteen tai se ei tuntunut pysyvän vauhdissa mukana. Ehdottomasti menen uudelleen.

Mitähän muuta uutta äitiysloma on tuonut elämääni? Ei ainakaan pitkiä unisia aamuja, sillä on aika saavutus jos kasilta olen vielä unessa. Seiska on aika tavallinen heräämisaika - siitäkin huolimatta, että yöstä voi mennä pari tuntia valveilla pyörien. Pieni mökkihöperyyden pelko on kotiinjäämisen myötä hiipinyt puseroon, sillä töissä tulee automaattisesti tavattua ihmisiä ja juteltua heidän kanssaan. Täytynee tarttua seuraavaan synnytysvalmennusryhmäläisen kahvittelukutsuun.

Ai niin ja huomenna ostetaan vissiin auto. Minä valkkasin (tylsän) värin. Mikä siinä muuten on, että mieheen kuin mieheen iskee hulluus autoliikkeessä? On etukäteen sovittu ja puhuttu pikkuautosta (pihi polttoaineenkulutus, helppo kaupungissa, vielä Ruotsin valtio tarjoaa pari kuukautta "ympäristöalennuksen" jne.) ja sitten sitä istutaan city-maasturin ohjaamossa ja kehutaan kuinka on tilaa ja sitä ja tätä ja kuukausimaksukaan ei niin hirveän paljon eroa pikkuautosta. Huhhuh. Viiden minuutin fiilistelyn jälkeen ohjasin harhautuneen lempeästi, mutta päättäväisesti pikkuauton rattiin. Kelpasi sekin.